sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Joko kesä tuli?

 Aurinko paistaa ja linnut laulaa, taitaa tulla kesä. 

Kyllä meitä nyt on hellitty kauniilla ilmoilla. Uutisissa sanottiin että lämpötilat on kuin toukokuun puolivälissä.

No ens viikolla sitten taas sataa. :(

Eilen nautin ensimmäiset terassikahvit omalla terassillani.



Hieman olen tuota takapihaa yrittänyt siistiä talven jäljiltä.

Muutaman uuden aurinkokennovalon ostin käydessäni tyttären kanssa Rustassa.

Tässä niistä yksi.



Yksi kesäpuserokin on taas valmistunut.




Lankana Isagerin puuvilla-pellavalanka. Ja malli Ravelrystä Wild Roses. Itse en tuossa kyllä ruusuja näe, mutta jos joku muu vaikka näkeekin.Sehän on ihan mielikuvituksesta kiinni. :)

Tänään olisi ollut ystäväni Hennan vuoro tulla kahvittelemaan,mutta Hennan pojan kavereita on sairastunut koronaan.Siispä varovaisuus on valttia. Ja pysymme erossa toisistamme ainakin hetken.

Nyt siis taidan siirtyä neuleen kanssa terassille ja nauttia kevään tuoksuista ja äänistä.