lauantai 19. tammikuuta 2013

Sukat ja myssyjä

Seijap. toi neuletapaamiseen puuvillalankoja sytomyssyjen tekoon.Otinpa itsekin niistä kaksi kerää.
Ensimmäiseksi virkatuksi myssyksi valkkasin Perhosmyssyn.
Hieman ohjetta muokkailin, sillä jouduin tekemään lisäyksiä puolet enemmän.Lankana oli Mandarin Petit, joka oli ohuempaa kuin ohjeen lanka.
Reunaan tein kolme hieman pienempää "perhosta".



Toinen lanka oli ennestään minulle tuntematon Novitan Suvi.Siitä "syntyi" tälläinen. Lanka riitti juuri ja juuri.



On tässä myssyjen teon välissä valmistunut yhdet sukatkin.
Näissä lankana Novitan Nalle ja värinä Joki.
Sukat saa hyvä ystäväni ja kaimani, Tuula.



Sukat on tehty Kerttu-sukkien mallikuviolla.Tein myös taakse ilman keskimmäistä kuviota.Pohjekavennukset joka 4.krs.

1 kommentti: