lauantai 17. elokuuta 2013

Itse suunniteltua

Nämä sukat saivat mallinsa neuloessani.



Aloitin ensin 2 o, 3 n resorilla.
Neuloin 20 krs ja sitten tein palmikonkierron joka 4. krs.
Varren ollessa 12 cm kavensin jokaisesta nurjasta kohdasta yhden silmukan pois.

Seuraavaksi siirsin palmikoiden paikat nurjiin kohtiin ja jatkoin palmikoiden tekoa.Kun palmikoita oli tehty kolme kertaa aloitin kantapään myös samalla neuleella.
Kun kantapää oli valmis ja kantapäästä nostetut silmukat kavennettu aloitin siirtämään joka kerroksella yhden silmukan jalan pääliosan keskustaa päin vaihtaen samalla reunasilmukat oikeisiin silmukoihin.



Kun kaikki silmukat oli siirretty jatkoin pääliosaa kolmella palmikolla.



 Seitsemän palmikkokierron jälkeen siirsin taas kaksi keskimmäistä silmukkaa ristiin reunoja kohti.Viiden kerroksen jälkeen silmukat oli siirretty ja aloitin kärkikavennukset.



Neuloin 1 s, sitten 2 o yht. ja toisella reunalla ylivetokavennus ja 1 o.
Toistin kavennukset joka 2. krs 4 kertaa ja sitten joka kerros kunnes silmukoita yht.24.
Lopuksi kolmen puikon päättely.



Valmis sukka ja juuri sopivan kokoinen.



2 kommenttia: