torstai 27. maaliskuuta 2014

Tuunausta

Eilen Johannalla oli neuletapaamisessa farkuista tuunattu hame.
Siitä se idea sitten lähti.
Kotona etsin ja löysin yhdet rikkinäiset farkut.
Tänään sitten otin ne käsittelyyn.
Mittailun ja suunnittelun tuloksena lahkeet juuri ja juuri riittivät hameen alaosaksi.
Olenhan lyhyt ja pyöreä ja sain hameesta kuitenkin melkein polviin asti ulottuvan.




Saa nähdä jääkö kotihameeksi vai kehtaanko kulkea muualla hame päällä.
Enhän vuosiin ole hametta käyttänyt.

Edellisessä päivityksessä oli Älä koskaan ikinä- sukat ja nyt tulee toiset samalla mallilla.Kokoa sukilla n.43.
Nyt lankana Opal Smokey Eyes &Coloured Lips.

Jostain kumman syystä aina välillä tulee halu neuloa jotain vauvalle sopivaa.
Oma tyttären poika on jo kohta 10v, eikä noita lapsenlapsia enenpää taida tulla.
Lankana on Tokmannin vauvalanka ja malliksi valkkasin taas Estelle-nutun.
Hieman mallia muuttelin ja tein myös alareunaan kuviota.


Napit vielä puuttuu, sillä tällä kylällä olevassa kangaskaupassa ei sopivia ollut.

1 kommentti: