Sukkia on "syntynyt" vaikka en niitä tänne blogiin ole päivittänyt.
Mutta jos nyt sitten lomapäivän kunniaksi tekisi pienen päivityksen.
Työkaveri kysyi tekisinkö lehmä aiheiset sukat ja Pinterestistä etsimäni kuvan kanssa niistä tuli tälläiset.
Muutamat Karhu-sukat olen tehnyt, mutta valmiit parit jäivät kuvaamatta.
Heppa-sukkien suosio jatkuu vielä ja nämä on tehty tilauksesta joulupaketteihin.
Tähän tulee vielä yhdet lisää.
Kallo-sukatkin pyydettiin tekemään ja ne siis tässä.Toivottavasti nuorimies on tyytyväinen.
Laitisen Niina järjesti Syyssukka tempauksen, jossa yksi vihje tuli päivässä.
Ensimmäiset sukat aloitin hieman "jälkijunassa", mutta ne valmistuivat yllättävän nopeasti . Ja sain ne valmiiksi samana päivänä kuin viimeinen ohjekin tuli.
Aloitin siinä välissä sitten toisetkin, jotka päätin lahjoittaa ystävälleni.
Näistä tulikin väriltään oikein sopivat syyssukat.
Nyt puikoilla on taas yhdet heppasukat, jotka on tilattu ja vielä muutamat olisi tilauksessa.
Joten kyllä neulottavaa riittää.
Parin viikon päästä lähden työkaverini Hennan kanssa Burda-lehden järjestämälle neuleristeilylle.
Siitä sitten enemmän risteilyn jälkeen.
Kohta tämä työputkikin päättyy, sillä viimeinen työpäiväni on 21.10.
Sitten on taas aikaa neuloa päivät pitkät.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoilleni.
Onpas söpöt nuo lehmäsukat <3
VastaaPoistaVoi mahotonta miten hienoja sukkia ♥ Heppasukille olis ottajia minunkin lapsenlapsissa, jotka ovat kovia ratsastamaan, taito vaan ei riitä tällä mummolla tuommoisiin.
VastaaPoistaUpeita sukkia!
VastaaPoistaMistä saisi ohjeen noihin lehmäsukkiin? Aivan ihanat!
VastaaPoistaHei teetkö tilauksesta pukinkonttiin tai saakko ohjeen?
VastaaPoistaT.Sirkku sirkku.pasanen@luukku.com
nuo heppasukat aivan ihanat. minunkin pitäisi tyttären tytöille tehdä heppasukat. onko mallia saatavilla missään? olen kyllä perus-sukkia tehnyt lapsenlapsille, vaan tarviin ohjeen ensin tai siis mallin.
VastaaPoistaJopa on ihmeen ihania ! Olet taitava !
VastaaPoistaVoi kun en pysty kädelläni neulomaan olisi "heppatyttärelleni" oivallinen lahja!
VastaaPoistaWo bekomme ich die Anleitung für die Strümpfe mit dem Pferdekopf her
Hei. Onko noihin lehmäsukkiin mahdollista saada ohjetta? 🙂
VastaaPoistaT. marjo.kivi@elisanet.fi
Onko mahdollista saada heppa sukkien ohjeet? On todella hienot❤️
VastaaPoistaT. stet1109@gmail.com
Onko mahdollista saada ohjet lehmä ja hevoset sukat? Ihanat on
VastaaPoistaT. anne.backman@hotmail.fi
VastaaPoistaMoi olisko mahdollista saada heppa sukka kuviot.
VastaaPoistaT: manuliini@gmail.com
Heppasukat ohjetta olis kiva saada. Korvausta vastaan tietenkin.
VastaaPoista