keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Tammikuun kuulumisia

Tammikuu on jo yli puolenvälin ja tää bloggaaminen on taas hidasta.
Valmiita töitäkin on toki tullut.Tässä niitä nyt sitten esittelen.
Laitetaanpa ensin asille nuo viininystävän sukat, jotka edellisessä postatuksessa jo hieman näytinkin.



Seuraavaksi aloitin pöllösukkia, mutta taas kävi vanhanaikaisesti. Musta Venla-lanka loppui ja kuvittelin saavani sitä Tokmannilta , sillä olinhan siellä nähnyt kyseistä lankaa myynnissä. MUTTA eihän siellä tietenkään ollut mustaa.
Eka sukka siis on valmiina ja toinen odottaa inspiraatiota. ;)



Seuraavaksi siirryttiin lapasten tekoon.
Enpä ole koskaan nähnyt keltaista hirveä, mutta nyt se näihin lapasiin ilmestyi.


Toiset sitten tein eriväreillä ja taas jäi lapaset kesken.Toisen lapasen peukun tein siis vasta eilen.


Siihen väliin ehdin jo tehdä kauan sitten lupaamaani villapaitaa.
Eilen sitten innostuin tekemään Wurm pipoa, joka valmistuikin nopeasti.Lankana Tokmannilta ostettu Nako akryylilanka.Tietenkin hieman bling blingiä mukana.


Huomenna on kaupungissa Neulomania ryhmän kokoontuminen. Kutsuja sinne on tullut jo pitkin syksyä ja huomenna olen menossa mukaan.

2 kommenttia: