Eilen Poikkeus-kahvilan neuletapaamisessa sain Seijap:ltä kerän harmaata Regia Silk lankaa.
Kotoa löysin hieman Novitan vaaleanpunaista Bambu-lankaa ja niistä sitten syntyivät nämä pienen pienet myssyt.

Viikolla 19 ovat sopineet myssyjen viennistä KHKS:aan, joten nämäkin myssyt matkaavat ensi viikolla Hoffin neuletapaamiseen.
Tänään tuli tasan puoli vuotta siitä, kun elämänkumppanini Seppo poistui keskuudestamme.
Sytytin hänen muistolleen illan hämärtyessä kaksi kynttilää.
Oma elämäni jatkuu täällä uudessa kodissa vain muistot mielessäni.
Ne hyvät muistot etenkin.Kaikilla varmaan on myös niitä hieman huonompia muistoja, mutta niitä ei enää mietitä.Ne unohdetaan...
Molemmat nyt esittelemäni sukat ovat ihan perussukkia.Alussa 1o kiertäen ja 1 n resoria.Sen jälkeen varteen 3o 1n neuletta, vahvistettu kantapää(miesten sukissa korinpohjaneuleena).Kantapää kavennus ranskalaiseen malliin.
Naisten sukkiin tein myös pääliosan 3o 1n neuletta.
Miesten sukkien koko n. 42-43.
Ja näiden koko n. 38-39.
Jorvin sairaalan vauvaosastolle kerätään myssyjä pienokaisille.
Asiasta keskusteltiin myös Hoffin neuleillassa ja Hanna oli kysellyt KHKS:sta haluavatko he myssyjä.Näin sitten päätettiin neuloa hyväntekeväisyys myssyjä oman piirin sairaalaan.
Hannalla oli malli myssy mukanaan ja halukkaat saivat myös ohjeen siihen.
Nopsaanhan noin pieniä neuloo.Yhtenä päivänä ehtii tekemään jo ainakin kaksi myssyä.
Sopivaa lankaakin kotoa löytyi, joten tässä kuvakollaasi jo tekemistäni hiippamyssyistä.

Muutama siksak myssykin on jo tehtynä,odottavat vain ompelua ja nauhojen tekoa.
Nyt puikoilla on norjalainen vauvan myssy.
Kovasti harmittelin jo muutaman päivän kun en saannut kuviani lisättyä blogikirjoitukseeni.
Vika ei ollutkaan Vuodatuksessa vaan Google Chromessa. Kun kirjauduin entiseen malliin Firefoxin kautta niin jopa kuvien lisääminenkin onnistui.
Oikein hyvää pääsiäisen aikaa kaikille!