Edellisessä päivityksessäni mainitsin tekeväni Cristallo puseroa.
Nyt on siis valmiina.
Tästä tulikin todella kevyt kesäpusero,
langankulutus hieman vaille 200 g.
Edellisessä päivityksessäni mainitsin tekeväni Cristallo puseroa.
Nyt on siis valmiina.
Tästä tulikin todella kevyt kesäpusero,
langankulutus hieman vaille 200 g.
Vihdoinkin on luvattu kevään saapumista.
Niin ja aurinkoisia päiviä föhn tuulen kera.
Kyllä tuohon lumen tuloon jo ehti kyllästymäänkin.
Aloitin uuden kevätneuleen.
Lankana Hjertegarnin Organic trio. Langassa merinovillaa,puuvillaa ja silkkiä.
Värinä tietenkin... vihreä.
Kuva ei anna oikeaa väriä, sillä se on oliivinvihreä.
Teen ohjeesta poiketen yksivärisenä.
Hieman tuohon ohjeeseen tein omiani, sillä pusero
on ohjeen mukaan tehtynä melkeinpä "napapaita".
Joten teen helmaan enemmän pitsineuletta ja samalla pidennän sitä.
Toivottavasti kylpy hieman venyttää.
Vaikka tein ohjeen suurimmalla koolla eli L kokoisena
olisi se saannut olla hieman väljempi.
Olemme ystäväni Hennan kanssa näin korona
aikaan tavanneet vuoro sunnuntaisin toistemme luona
ja eilen oli Hennan vuoro tulla tänne.
Mukavasti tuo iltapäivä aina kuluu kun on seuraa.
Kahvitellaan ja "parannetaan maailmaa" eli
päivitetään viikon kuulumiset.
Tänään tilasin itselleni parturi ajan. Edellisestä käynnistä onkin melkein kolme kuukautta.
Tässä tämä päivitys sitten olikin. Ehkäpä joku päivä
on taas jotain kirjoitettavaa.
Nyt vaan nautitaan tuosta luvatusta keväästä.
Ja odotellaan koska on aika siirtyä terassille päiväkahville.
En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut tänne blogiin.
Kyllä täällä hyvin voidaan koronasta huolimatta.
Elämä ei ole oikein muuttunut vaikka tuo pandemia onkin.
Ennen vietin aikaa paljon yksin kotosalla, ainoana ilona neuletapaamiset ystävien kanssa.
Nyt nekin on jäänneet. 😌
Ystäväni Hennan kanssa me tapailemme yhä edelleen. Vuoro sunnuntaisin vierailemme toistemme luona "kässäkerhossa".
Neuleita on syntynyt koko ajan.
Nyt puikoilla Anna Johannan suunnittelema Gladiolus pusero, jossa olen yhtenä testineulojana.
Onneksi pääsin testineulonta porukkaan mukaan.
Tänään kävin ottamassa uuden tatuoinnin. Kirsikankukan.
Pari perhostakin on ihooni tullut edellisten päivitysten jälkeen.
Sekä neulojan tatuointi.
Toivotaan, että kevät tulee pian ja sitten voimmekin odotella kesää.
Yritä jatkossa taas edes silloin tällöin kirjoittaa tänne jotakin.