torstai 15. elokuuta 2013

Valmistuneita töitä

Olen nyt hieman yli viikon ollut iskiaksen kourissa enkä ole paljoa tässä koneella pystynyt istumaan.
Joten valmiiden töiden bloggaaminenkin on jäännyt.Nyt kuitenkin muutama kuva ja pari lausetta.
Novitan syksy 2013 lehdessä oli tunika/ mekko ohje, johon ihastuin.
Täältä ei lankaa löytynyt, mutta Seijap. toi kaupungista tullessaan neljä kerää uutta Huurre-lankaa.
Pieniä muutoksia taas ohjeeseen tein. Jätin korkean kauluksen pois ja hihat tein myös ainaoikealla kuten mekkokin.
Tein kyllä ensin ohjeen mukaiset hihat, mutta ne eivät olleet mieleiseni.




Laitoin suunnittelemieni Mieliala-sukkien ohjeen Novitan extraideoihin ja palkaksi sain kaksi kerää uutta Nalle Taika-lankaa.
Siitä  sitten sain "kipinän" tehdä myös uusimmassa lehdessä olevan koululaisen puseron.
Tein ensin ihan ohjeen mukaan punaisia raitoja miehusta osaan. Punainen lanka alkoi uhkaavasti näyttää siltä, ettei riitä hihojen raitoihin ja yläosaan. Siispä otin oranssin langan käyttöön.
Ihan kivannäköinen siitä tuli.



Sukkiakin on tullut välityönä tehtyä ja tässä yhdet valmistuneet.
Ohje on Ravelryn kautta etsitty Fischernetze.









Oudosti tuo sukkien väri muuttuu kuvatessa..

3 kommenttia:

  1. Kauniita neuleita! Sinulta niitä valmistuu tuhka tiheään. =)

    VastaaPoista
  2. Nämä ovat kaikki taas niin kuniita, että!

    VastaaPoista
  3. kyllä on komeita neuleita

    VastaaPoista