keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Käsiin ja jalkoihin

Nämä sukat tein Novitan ohjeella.Jätin vain yläreunan virkkauksen pois.
Tyttäreni täytti maanantaina vuosia ja vein nämä lahjaksi.



Seuraava juttu onkin sitten ihan sattumaa.
Aloitin neulomaan sukkiin varsia (lasten kokoa). Kokeilin sitten niitä käteeni ja siitä se sitten lähti.
Olivat niin hyvän tuntuiset ranteenlämmittimenä, että päätin olla tekemättä niistä sukkia.
Tein ranteenlämmitin/kämmekkäät.
Ohjeen lähetin Novitan extraideoihin.
Nuorempi tytär kävi eilen ja kokeili niitä.Tuntuivat kuulemma hyviltä.
Tein siis ensin 35 s leveän ja 80 krs korkean kappaleen.Liitin yhteen ja poimin toisesta reunasta silmukat kämmenosuuteen.


(kuten kuvasta huomaa, lanka on Nalle Taika) Ensin 10 s, loin 8 uutta silmukkaa ja "hyppäsin" 20 krs:n yli ja poimin vielä 20 s.
Silmukoita siis yhteensä 38.
Ensin 1 nurjakerros ja oikealla kerroksella kavensin peukaloaukon molemmilta puolilta yhden silmukan.



Jatkoin vuoroin nurjan ja oikean kerroksen lukumääräksi 15, käänsin työn ja päättelin nurjalta oikeaa neuloen.
Valmiit. 




Tosi helpot vaikka ihan aloittelijallekin.

3 kommenttia:

  1. voi että miten kauniita neuleita taas.

    VastaaPoista
  2. Hei, löysin blogisi etsiessäni enkelilapasten ohjetta. Nyt kyselisin, vieläkö teet niitä tilauksesta. Laita minulle viestiä sähköpostiini, mikäli teet, teet, tai vaikka fb:n viesteihin, sähköpostini on sirpahanski8@gmail.com, ja fb:ssä olen ihan nimellä. Keskustellaan siellä lisää.

    VastaaPoista