maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kevät taitaa tulla

Vihdoinkin on luvattu kevään saapumista.

Niin ja aurinkoisia päiviä föhn tuulen kera.

Kyllä tuohon lumen tuloon jo ehti kyllästymäänkin.

Aloitin uuden kevätneuleen.

Lankana Hjertegarnin Organic trio. Langassa merinovillaa,puuvillaa ja silkkiä. 

Värinä tietenkin... vihreä.

Kuva ei anna oikeaa väriä, sillä se on oliivinvihreä.

Teen ohjeesta poiketen yksivärisenä.



Hieman tuohon ohjeeseen tein omiani, sillä pusero 

on ohjeen mukaan tehtynä melkeinpä "napapaita".

Joten teen helmaan enemmän pitsineuletta ja samalla pidennän sitä.

Toivottavasti kylpy hieman venyttää. 

Vaikka tein ohjeen suurimmalla koolla eli L kokoisena 

olisi se saannut olla hieman väljempi.

Olemme ystäväni Hennan kanssa näin korona

 aikaan tavanneet vuoro sunnuntaisin toistemme luona

 ja eilen oli Hennan vuoro tulla tänne.



Mukavasti tuo iltapäivä aina kuluu kun on seuraa.

Kahvitellaan ja "parannetaan maailmaa" eli 

päivitetään viikon kuulumiset.

Tänään tilasin itselleni parturi ajan. Edellisestä käynnistä onkin melkein kolme kuukautta.

Tässä tämä päivitys sitten olikin. Ehkäpä joku päivä 

on taas jotain kirjoitettavaa.

Nyt vaan nautitaan tuosta luvatusta keväästä.

Ja odotellaan koska on aika siirtyä terassille päiväkahville.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti