lauantai 22. elokuuta 2015

Raitoja,raitoja

Muutama viikko sitten ostin Riihimäen reissulla Prismasta kaikki alennetut Puro Batik langat.Niitä oli yhteensä 6 kerää joista toista väriä 4 ja toista 2.
Halusin näistä itselleni tunikan ja mallikin löytyi Novitan sivuilta.http://www.novita.fi/cms.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=93386



Vaikka olenkin pieni ja pyöreä niin XL kokoisen tunikan helma tuntui valtavan isolta.
Niinpä tein alun kaikkein pienimmän koon mukaan.En halunnut liehukkeista kovin suuria.Kaventelin sitten sivuista vähemmän. Ohjeesta poiketen tein lyhyet hihat.
Enpä neuloessani huomannut, että niistä neljästä kerästäkin yksi oli eri värjäyserää ja hieman tummempaa.
Mutta ei haittaa sillä juuri tuolla kerällä satuin tekemään yläosan.



Muuten olisi ehkä ollutkin haittaa,mutta tein tunikan pyörönä alhaalta asti heti ensimmäisten kavennusten jälkeen.



Helman aloitin värillä jota oli vain kaksi kerää ja lopun langan käytin etukappaleeseen, jotta se näyttää yhtenäiseltä helman kanssa.
Kaula-aukkoon tein kolme kerrosta ainaoikein neuletta kuten helmassa ja hihansuissakin.

Tässä tuo tunika valmiina.Tykkään kovasti.




3 kommenttia:

  1. Kaunis! Näen varmaan tämän ihan livenä päälläsikin jonain päivänä.

    VastaaPoista
  2. wautsi miten kaunis tunika.olet taitava neuloja ja ihailen aina kauniita neuleitasi.

    VastaaPoista